torstai 27. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen viikko Pendine Parkissa

Pendine Park on ollut mahtava jo näinä ensimmäisinä neljänä päivänä!! Olemme Johannan kanssa päässeet jo nyt tekemään milloin mitäkin. Ensimmäinen päivä tuntui ihan kaaokselle, paikka tuntui valtavalle, puhe kuullosti kovin nopealle ja toisinaan vähän epäselvälle. Muutamassa päivässä talo on selkiytynyt kummasti. Työpäivien jälkeen olen ollut yllättävän väsynyt ja uskon sen ainakin osaltaan johtuvan siitä, kun täytyy keskittyä ymmärtämään ja kuuntelemaan vierasta kieltä.

Työmatkan olemme kulkeneet kävellen, eikä pieni sadekaan ole meitä estänyt reippailemasta!  Matkaan kotoa, Snowdon Hallista Pendineen, menee noin puolisen tuntia. Ohessa muutama kuva työmatkasta.






Olen päässyt avustamaan ja tekemään muumuassa peg-letkuruokintaa ja lääkintää, nenä-mahaletkuruokintaa ja lääkintää sekä seurannut sen poistamista ja uudellleen asettamista, lääkkeiden jakoa, avustamassa kylvettämisessä kylpyammeessa, tekemään pesua sänkyyn sekä käyttämään nostolaitetta. Olen myös ollut seuraamassa hengityshalvauspotilaan ja trakeostomiapotilaiden hoitoa. Pääsin myös mukaan menehtyneen asiakkaan hautajaisiin krematorioon sekä näin kuinka kuollut laitetaan Pendine Parkissa. Olen pääasiassa tämän viikon kulkenut vanhemman sairaanhoitaja miehen mukana ja hän on hyvin selkeästi selittänyt ja perustellut työnsä minulle.

Yllättäviä asioita ovat olleet hieman erilainen hygieniataso kuin meillä kotosuomessa. Tietenkin on hoitajia, jotka tekevät erittäin hygienisesti työnsä, mutta on myös melko villejä eroja ollut hoitajien välillä. Yllättävää on myös ollut se, että kaikki kirjaaminen tapahtuu käsin. Tietokoneita ei oikein ole lainkaan, paitsi ehkä toimistoissa, joissa johtajat ovat. Yllätyksenä tuli myös se, että raportit hoidetaan käytävässä ja sen myötä salassapito ei tunnu olevan niin tarkoin varjeltua. Potilaskansiot ovat myös käytävällä lukottomissa kaapeissa.

Wrexham on kaunis ja suhteellisen pieni kaupunki Walesissa. Paljon olemme jo lähipaikkoja kierrelleet ja tutkineet ja paljon on vielä näkemistä keskustassa.






Olen erittäin tyytyväinen ollut siitä, että pääsin lähtemään harjoitteluun ulkomaille. Ihan ehdottoman suositeltava vaihtoehto! :)


Keväiset terveiset
-Eija








lauantai 22. maaliskuuta 2014

Wrecsam, rinkka tärisee jo!

Hartaasti odotettu ja jännitetty reissu lähenee!! Huomenna ollaan jo illalla Wrexhamissa Johannan kanssa. Tunnelmat on oikein hyvät, ihanaa päästä toivottavasti keväisempään ja vähemmän räntäiseen paikkaan viideksi viikoksi. Sääennusteet pikku sateista huolimatta ovat sellaista +11- +15c. Jorma Uotisen sanoin "Ei huanoo".

Pendine Parkin kautta kaikki järjestely on tuntunut huolettomalle ja mukavalle. He ovat ajatelleet ihanasti matkalaisia ja hoitaneet meille asuntolaan valmiiksi maanantai-aamulle aamiastarvikkeita ja suihkutarvikkeet, sekä pyyhkeet, peitot ja petivaatteet. Työharjoittelu alkaa maanataina kello 10 ja joku työpaikalta tulee meitä hakemaan ensimmäisenä aamuna asuntolalta! Matkan ei pitäisi olla pitkä, alle 2 kilometriä, joten jatkossa vakaana suunnitelmana on kulkea matka pääasiassa jalan. Tai ainakin edes toiseen suuntaan. Ainakin kerran viikossa. ;)

Mukavaa lauantai-iltaa!!

-Eija